lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ihastus

Soitan pankinjohtajalle selvittääkseni keskenjääneitä
lainaneuvotteluja ja selittääkseni tulevaa lainantarvetta.
Saan kuulla ettei hän enään hoida asioitani vaan delegoi
minut uudelle rahoituspäällikölle ja hän lupaa kertoa alustavasti
minusta ja ehkä niin luulen , riskinsietokyvystäni ,uhkapeluriluonteestani,
ja ties mistä aikaisemmista ansioistani.No enyvei suostun tapaamaan
uuden pankkitoimihenkilön ja saan ajan etunimeltään henkilön joka
voisi olla mies mutta kun hänen ruotsinkieliseen nimeen lisätään
a-kirjain niin niin hän onkin nainen.
Saavun aamutapaamiseen ja vastaani tulee alle kolmekymppinen
nuori nainen ,kättelen ja katson hänen kauniita piirteitä edestä ja
myös takaa kun hän purjehtii kohti neuvotteluhuonetta.
Aloitamme kahvilla ja heitämme läppää aluksi niitä näitä,
kertoilen itsestäni ehkä hyvinkin henkilökohtaisesti joka auttaa
myös virkailiaa avautumaan,ja jotenkin meillä niinsanotusti synkkaa
heti olemmehan molemmat sinkkuja minulla harrastuksena lastenhoito
ja hänellä lapsettomana sinkkunaisena koirienhoito .
Jotenkin paistaa läpi nuoren uranaisen lapsettomuus ja mieleeni
tulee että näin viidenlapsen isänä minulla on velvollisuus hoitaa
hänen lapsettomuus kuntoon siinä leveällä neuvottelupöydällä jos
laina-asiat saadaan neuvotelluksi,no enhän minä ensitreffeillä
uskalla ehdottaa ties vaikka laina jäisi saamata joten sovitan uusi
aika,ja mieleeni jää minihame verkkosukkineen ja avonainen
kaula-aukko pulleine purjeineen parfyymin hento tuoksu.
Uusi aika koitti myöhemmin ja mietin miksi minä ihastun aina
mahdottomiin unelmiin ,tämä nainen on kylmän harkitseva laskelmoiva
pankkinainen ja kuullessani lainani marginalin 2,75 % ja puheen
lainani ja tulevan kiinteistösijoitukseni luonteesta he haluavat tienata
yhtä lailla kuin minäkin tällä sijoituksella.
Vuoden heliborin ollessa 0,56 % aijokin sitoa lainan kiinteään korkoon
koska se on ainut tapa saada laskelmat varmemmalle pohjalle eihän
sitä tiedä korot ovat historiallisen matalalla ja ainut tie on ylöspäin.
Tiistaina sitten koittaa lainan allekirjoitus ja vaikka kuinka mietin
että kyllä rahoitusjohtajallakin on halut ja tarpeet niin minä haluan
sen lainan voinhan aina ihastua johonkin toiseen vaikeaan tapaukseen.