maanantai 21. huhtikuuta 2014

Häjyt

Häjyt eli puukkojunkkarit olivat Eteläpohjanmaalla 1800 luvulla
esiintyneitä rettelöitsijöitä ja kutsumattomia vieraita esim.
Häissä joissa he ajelivat vieraitten hevosilla humalapäissään
ja kun talonväki lähti ottamaan kiinni hevosiaan ja
rattaitaan niin toiset tulivat sisään syömään juomaan ja
aiheuttamaan yleistä kaaosta häävieraiden kesken
ja tietysti haastamaan riitaa isännän kanssa.
Useasti oli tieto juhlista kiirinyt jo koko maakuntaan
ja osattiinkin jo odottaa häjyjä paikalle.
Häjyt myös kiertelivät humalapäissään pitkin
maakuntaa ja varastelivat, tappelivat.
Osa syyllistyi myös tappoihin.
Puukkojunkkareita tuli kaikista yhteiskuntaluokista.
Tuomittuna oli talollisia,renkejä,torppareita.
Häjy tappeli kunniansa vuoksi mitään ei pelätty.
Monasti oltiin turhautuneita kun perintönä annettiin
 tila vanhimmalle pojalle ja muut jäivät ilman,
juopoteltiin ja aiheutettiin kauhua ympäri pitäjää.
Häjyjä oli vaikea saada tuomituksi kun kukaan ei
uskaltanut todistaa koston vuoksi heitä vastaan.
Tunnetuinpia häjyjä oli Antti Rannanjärvi ja
Isontalon Antti ja tietysti se ruma vallesmanni
Adolf Hägglund joka sai selkäsaunan ja siitä
kinpaantuneena päätti poikien puuhat ja laittoi
heidät rautoihin Vaasan vankilaan.
Seinäjoella Bub härmän häjyssä asemaa vastapäätä
oli aikoinaan kahleet nähtävillä ja niillä järjestettiin
jopa juoksukilpailuja kunnes joku asiakas loukkasi
itsensä pahasti.Baarissa oli myös iso puupölkky
jossa texti Puukoot tähän.Ulkona mainostextissä
lukee"Iloonen elämä on terveheellistä"
Liikkeen perustaja Viljam Korvenkoski 90 luvun
alussa sanoitti laulun "Ei kellään oo niin helapot päivät
kuin pontikkatrokarin rouvalla",johtuiko sanoitus ehkä
alkoholitarkastajien liiallisesta juoman alkoholipitoisuuden
tarkkailusta vai jotain syvällisenpää rouvalle.
Kävin kerran ottamassa vauhtia häjybaarissa ja huomasin
seinällä olevan taulun johonka oli laitettu valokuvia asiakkaista.
Tiedustelin paikalliselta laitapuolen kulkijalta että ketä siinä
oli kuvattuna ja sain vastaukseksi

"Ne on niitä kaikkeesta ruminpia"


6 kommenttia:

  1. Häjyistä puheenollen, tiedäkö mikä tahi kuka on häjymmäänen.

    VastaaPoista
  2. Olisikohan se poikaporukasta se kovin ja kirkkain tähti tosin voi olla
    myös isän silmäterä jota seuratahan veljesparvesta kauhulla tai
    suurella ihailulla.

    VastaaPoista
  3. Tämä onkin mielenkiintoinen ja kuten junkkariperinteen mukaisesti paljonkin kiistoja herättänyt aihe:) Matti Haapoja ei ollut oikeaoppinen puukkojunkkari, vaan pelkkä murhamies osaksi kai onnettoman ja kurjan lapsuuren tähären, mutta Pukkilan Jaakko kuului komeastikin ison Antin ja Rannanjärven kastiin.

    Sitä miksi puukkojunkkarit olivat junkkareita, olisi voinut tässä vielä pähkäillä? Joku on ehdottanut nuorisohuliganismia ja pöh sanon minä, vanahoja talollisia ukkoja olivat suurin osa, joiden maine taisi olla pahempi kuin teot. Rannanjärvi kuoli, kun omat koirat purivat, eli sikiät puukottivat, mutta Antti taisi elää ihan ikämieheksi.

    Joku on epäillyt, että ökyrikkaiden talojen mahtihäät saivat köyhät kyykkyyn, joten heille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tulla vähä kuokkimahan, joko puukon kansa tai ilman, joku taas on ehdotellut eräänlaista yhteiskunnan rakennemuutosta silloin 1700 - 1800 lukujen vaihteessa? Tiedä häntä sitten mikä olisi ollut se perimmäinen puukkojunkkariuden syy.

    Jotenkin hassusti kivalta on tuntunut aina viisu: Isoo Antti ja Rannanjärvi ne jutteli kaharen kesken... tapa sinä Kauhavan ruma wallesmanni, niin minä nain sen komian lesken:) Tarkoittaisko ruma enemmänkin häijyä ja ilkeää kuin rumaa?

    VastaaPoista
  4. Ajattelin kirijoottaa aiheesta jo aijemmin mutta moomma täällä pohjanmaalla
    puukkojunkkaruuresta montaa mieltä joten tein oman lyhyemmän version,
    Osaksi myös körttiläisyys ajoi kuria kiriämmälle ja siinä sitten oltihin
    napit vastakkain pappien ja kurinpitäjien kanssa kun ei olisi saanut
    yhtään hapanta maistaa. Jokainen muistaa kuulleensa huudon
    vanhoista suomifilmeistä "Häjyt tulee "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mitäpä sitä turhia lurittelee, lyhyestä virsi kaunis:)

      Poista