tiistai 28. tammikuuta 2014

Nainen tuli taloon

Olin ennalta kertonut tyttärelleni tulevasta viikonlopun vieraasta.
Niinpä edellisviikolla olimme siivonneet, putsanneet,järjestelleet
paikat kuntoon ja ajattelinkin ettei mikään olisi jäänyt huomaamatta.
Hieman harmitti wc-kunto joka meidän huushollissa on kovimmassa
käytössä aina on pientä remonttia,milloin pönttö on rikki,lavuaari irti
lattiakaivo tukos,suihkuletku rikki ja tälläkertaa oven lukitusmekanismi
ei toimi.
Noudan vieraamme juna-asemalta ja ajattelen että minun ei tarvitse
mitään ensivaikutelmaa antaa tunnemmehan ennestään,mutta
kotini pitää olla näyttökunnossa tietysti.
Kun saavumme perille ja ovesta sisään ,pullantuoksu täyttää taloni,
tyttäreni oli aloittanut leipomisen mikä tietysti oli hieno asia vaan
ei sovittu niin.
Tiskipöytä on aivan täynnä erillaisia kippoja ruokapöydällä on
leipomiseen käytetyt aineet ja kirjallisuutta liittyen leivonnaisiin.
Olohuoneen pöydälle on siirretty kaikki muut tavarat kukat
päivän lehdet ym kipot.
Kissa on sisällä ja aavistelen pahinta kun lattialta löytyy kukkaruukusta
pudonneita multapaakkuja ja kasvien osia.
Selviää etta kissa on ollut kukkalaudalla ja tiputtanut kukkaruukun
lattialle ja kaikkia tuhon jälkiä ei ole siivottu vielä.
Huomaan vieraamme hieman huvittuneen katseen kun minä
ihmettelen kaaosta joka vain tunti sitten oli mitä hienoimmassa
järjestyksessä.
Kun olen saanut paikat taas kuntoon on jo ilta ja vieraallamme
on pää kipeä,joten minä 23 vuoden avioliittokokemuksella tiedän
nukkuvani sohvalla yksin seuraavan yön.
No vierailu loppuu aikanaan ja vien vieraamme juna-asemalle ja
juttelen niitä näitä,enkä malta olla kysymättä mitä hän tykkäsi
viikonlopusta ja saan vastauksen että hänellä on ollut aivan hauskaa.
Seuraan junan lähtöä ja mietin että ehkä hänellä sittenkin oli hauskaa.


3 kommenttia:

  1. Ihana juttu, toivotan Onnea, ei tosi nainen tämmöstä säikähdä. Ja mikä tyttö, teki pullaa. Ihana lapsi:) Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten juttu etenee:)

    VastaaPoista
  2. Minäkin odotan tarinalle jatkoa, joko tälle tai jollekin toiselle! Kivasti kirjoitat.

    VastaaPoista
  3. Tarinat elää omaa elämää ja minäkin odottelen jatkoja
    jotai kummallista kyllä tapahtui mutta siitä myöhemmin
    kertoilen.

    VastaaPoista