sunnuntai 19. elokuuta 2012

Yksikätisen rakastajan paluu ja tuho

Ilmottaudun lääkärin vastaanotolle ja lääkäri kirjoittaa
raporttiinsa "keskiikäinen mies tullut vastaanotolle valittaen
kipua ja särkyä "
Siis nuoruus on ohi olen virallisesti papereissa keskiikäinen
vaikka muistan hyvin vielä sen päivän kun täytin 30 v.
Minua lähestytään erittäin kiusallisella tarjouskirjeellä
viitaten pitkään sairaslomaani ja tulevaisuuteeni.
Mietin kuumeisesti erästä ystävääni joka jo pitkään
on ajanut yksityisiä palveluja hautausurakointiin.
En kyllä ole tarjousta pyytänyt.
Onkohan tämä nyt sitä yksityistämistä jossa kansalainen
voi kilpailuttaa tuhkauksensa.
Olen tietysti varteenotettava asiakasehdokas olenhan
syntynyt niin miksi en myös kuolisi ja tämä
viimeaikainen kipuiluni on ehkä saanut hautausurakoitsijan
toiveikkaaksi minun suhteen.

Kirjeen sisältö


POLTTOHAUTAUKSENNE

Koska suorittamiemme tutkimusten perusteella olemme todenneet,ettei teillä ole
minkäänlaista sosiaalista tulevaisuutta ja että olette väestöpoliittisesti kykenemätön ,eikä
jatkuva kuulumisenne yhteiskuntaan näin ollen ole mitenkään hyödyllistä,olemme
päättäneet väestöylijäämää koskevan lain 177 §4 pykälän mukaan polttaa teidät.

Pyydämme teitä sen vuoksi saapumaan ensi perjantaina kello 17.00 krematorioon,
uuni 16,  pelti no 8, mukana virsikirja,veroilmoitus sekä ennakkoveron pidätyskuitti.
  
Koska tutkimustemme mukaan olette elämänne aikana juoneet suuret määrät
alkoholipitoisia juomia,kehoitamme teitä ilmeisen räjähdysvaaran vuoksi juoman
ennen polttohautausta litran keitettyä kutunmaitoa,sekä lasin karvasvettä.Teidän on
lisäksi otettava mukaan yksi olkilyhde,20 kg kuivaa jätepaperia tai lastuvillaa,
3,8 litraa 95 e bensiiniä sekä kaksi tulitikkua ja palanen raapaisupintaa.

Mikäli haluatte erikoisjärjestelyn tuhkallenne,pyydämme teitä jättämään tullessanne
portinvartijalle osoitteella ja postimerkillä varustetun kirjekuoren tuhkan edelleen
toimittamista varten.Muutoin lahjoitamme sen apulannaksi Maaseudun Tukiaiset ry:lle

Velvoitamme teidät itse sakon uhalla huolehtimaan kuolinilmoituksestanne,ilmoituksesta
henkikirjoittajalle,tyttöystävillenne,veroviranomaisille ja velkojillenne sekä hyvissä
ajoin peruuttamaan lehtitilauksenne,palauttamaan passinne,ajokortinne ym.asiakirjat
ao.virastoihin.

Tämän käskyn laiminlyönnistä seuraa väestöylijäämää koskevan lain 199§6mom.
kovennettu kuolemanrangaistus(=säästöliekillä)

Odotamme teitä siis täsmälleen sovittuna aikana,joka ainoastaan täten ilmoitetaan.

Kunnioittaen

POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ
keskuskrematorio

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista etten sanoisi. Kaikesta huolimatta mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  2. Näitä levis yhteenaikaan 1990 luvun alkupäivinä faxilähetyksinä (ainakin meidän) konttoreihin.
    Toinen sen jälkenen buumi oli nuo piirretyt kasvokuvat, jotka ylösalaisin käännettyina antoivat kokonaan toisen vaikuttimen.
    Ekana oli nainen aamulla ja illalla muutaman tuopillisen jälkeen.

    Ensimmäisenä tuli joko tämä tai se perintäkirjeen reklamaatio, jossa ilmoitettiin että tälle asiakkaalle lähetetty lasku on yhtä vaikea perittävä rahojen saamiseksi.
    Helpompi olisi homma, jos koittasi työntää rasiallisen sulaa voita kuumalla sukkapuikolla villikarjun aheriin...

    VastaaPoista
  3. Sakemannit olivat krematoriobisneksessä mukavan suorapuheisia:
    "Tule sellaisena kuin olet".
    Heillä oli myös euroopanlaajuinen noutopalvelu.

    VastaaPoista
  4. Tuohon viimeiseen reissuun en puutu, mutta ennenku semmosia ees aattelet, niin otapa haaste vastaan mun blogista: http://karaokekoukku.blogspot.fi/2012/08/anjuusalta-keittiohaaste.html terveisin Plätty

    VastaaPoista
  5. Tuo pilailukirje on kyllä hyvin taitavan ja fiksun kirjoittajan käsialaa. Aprillijuttu tulee mieleen.
    Ps. Plättyä on toteltava ;DDD

    VastaaPoista
  6. Kiitos vaan Marutzella sunnuntait on minullakin mukavia huilipäiviä ja ei tuo perjantai ole vielä ajankohtainen.
    Maxi on ilmeisesti kohdannut saman tahon mielenkiintoa.
    Tuo sopii hyvin, Pedro, suomessakin toimivaan kauppaketjuun
    ja mikä ettei noutopalvelu .
    Kiitokset haasteista Plätty ja Anjuusa

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen näkökohta, tuhkaus on siisti ja kaunis juttu. Pitänee varata tuo olkipaanu mukaan, toisaalta minulta saattaisi löytyä säkillinen riihikuivaa tuohtakin:)

    Mukavaa syksyn jatkoa kuitenkin ennen näitä savutteluja Bike:)

    VastaaPoista