lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kulta rahaksi

Niin on kohta kolmeviikkoa kulunut kun pakkasin laukkujani
pientä varaslähtöä varten kesään Thomas Cookin lomalennolle
kanariansaarille kuuman auringon käsittelyyn.
Oli vierähtänyt kaksikymmentäviisi vuotta edelliskerrasta
kun viimeksi olin samassa kaupungissa.Oikeastaan paljonkaan
ei ollut muuttunut ,uusia hotelleja oli rakennettu lisää.
Onnistuneen loman jälkeen paluu arkeen oli
aika hyytävän kylmä.Kuuman karu kivi ja hiekkamaisema,
vaihtui hetkessä kylmään lumipyryyn ja kuuma polttava
asvaltti jäiseen lumiseen liukkaaseen tienpintaan jota oli
sitten autolla ajettava neljäsataa kilometriä kotia kohti.
Uuden matkakassan kartuttaminen on tietysti aloitettava
pikaisesti ja mietinkin keinoja.
Kuulen radiosta kulta rahaksi kanpanjasta 30 euroa



grammalta,tohdinko kysyä kultani kiloja ?
Ehkä kaikki kullat eivät kelpaakkaan ainakaan entiset.
Itsekkin olen ollut vain kissankultaa monelle !
Kokeneena kullanhuuhtojana tiedän kylmän
veden kangistavan kädet kun taas kultani
kylvettäminen saisi kädet kuumenemaan.

5 kommenttia:

  1. Ei kannata kullastaan luopua, voi saada sitä kissankultaa tilalle:))

    VastaaPoista
  2. eiköhän se taas pienellä hiellä ja raadannalla tule takaisin mitä meni maailmalle, kai se oli sen arvoinen matka kuitenkin.. aurinkoa, kukkia, kauniita senjorittoja, ja mitä lie tarjonneet..kahta et vaihda toinen on kultasi:)) ja se eka on turun sinappi..

    VastaaPoista
  3. Mukava kun on oma kulta ja kultaa huuhtoneena tiedät ettei jokainen hippu, joka näyttää kullalta ole aina sitä.. Lomamatkat ovat aina ihania, en ymmärrä miten en itse saa lähdettyä vaikka mahdollista olisi nyt ollutkin.

    VastaaPoista
  4. Olen kuules Miina ihan tosissani harkinnut
    kultani myymistä kun kurssi on kohdallaan,
    tosin panee miettimään onko nyt sittenkään
    oikea aika kun niin hanakasti ostavat
    kaiken mitä tarjotaan.Olen käynyt muutamassa
    ostotilaisuudessa vaan kauppoja ei vielä
    ole tehty ,tosin kahvia on tullut juotua
    ainakin muutaman hipun edestä.
    Kyllä lomaan kannattaa aina hieman sijoittaa
    "Aikku",aurinko ,kukat , kotoperäiset kasvit ,
    senjoritat,varsinkin yksi kotoperäinen "senjorita" jäi mieleeni ,olin ihan näkevinäni hänet paluulennolla toisellapuolella konetta vai
    oliko se vain auringonpistoksen jälkimaininki.
    Omaa kultaa on kiva katella vaikka se tuotto
    onkin vain arvonnousussa "mustis".Ei osinkoa
    ei vuokratuottoa tosin ei ylläpitokulujakaan.
    Niin ja ne lomamakat on kiva suunnitella
    jos kultakin on kiinnostunut.
    Kiitokset kommenteista tytöt !

    VastaaPoista
  5. Mikä lienee auringonpisto, toivotaan niitä lisää:)

    VastaaPoista