Kuulen piippauksen äänen puhelimestani ja hymy nousee
kasvoilleni,ajattelen olisinko saanut rakkausviestin.
Ei ennen ollut textiviestejä ,käytettiin etana postia,tai
oli etsittävä kiinteä puhelin tai kolikkopuhelinkioski ja
toivottava että tyttö olisi tavoitettavissa eikä sekään
vielä riittänyt,kolikoita piti muistaa varata pussillinen.
Kun ikävä iskee siinä ei auta mikään kuin textata tai
soittaa,lääke on sama vielä tänäpäivänäkin,välineet
vain ovat helpottaneet yhteydenpitoa.
Kuuntelin aikoinaan teiniikästen lapsieni puhetta
ja kysyinkin ihmetellen miksi puhe oli söpötystä,
sain vastaukseksi äkäisellä äänensävyllä
"noinhan minä aina puhun ".
Teinit istuivat puhelin korvalla sanomatta sanaakaan,
se oli sellaista etäsuhdetta se sellainen kun kuulee
toisen ikävän.
Jos sattui kuulemaan keskustelua niin äänen
sävy oli kuin lapselle lepertelyä ja teinimäistä
okey moy kuittailua.
Pahinta isän näkökulmasta oli se että puhelinlaskusta
saattoi nähdä ikävän määrän ja se oli isälle ikävää .
Kuinka tärkeäksi puhelin muuttuukaan tullessaan
rakastuneeksi.Tärkeää on saada pieni viesti tai
soitto ja kuulla ääni ja kertoa helliä tunteita.
Kuinka helppoa on kulkea kännykkä korvalla
ja sopertaa rakkaalle ihastukselle tunnustuksia
ikävän tunteesta.
Nykyään rajattomien textiviestien ja puheajan aikana
voi kullalle lähettää viestejä ja soitella maratonpuheluita
ja handsfree laitteet mahdollistaa seurustelun missä vain.
Ainakin toistaiseksi kun en puhelimeni paikanninlaitteesta
tiedä kultani olinpaikkaa tai onko mahdollisuus edes
vastata soittooni,kysyn ensin textiviestillä soittolupaa
"saanko soittaa"
kun halua kuulla äänen ja kuolla ikävään "huh"
ja kun sitten rohkaisee itsensä ja soittaa niin äänestä
kuulee heti sen tärkeimmän ikävän ja kaipuun
rakkauden sanat jotka arkaillen hiljaa lausutaan,
Rakastan sinua
