sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Minkä tähden

Minkä tähden hotelli kuulen kysymyksen lapsilta.He haluavat tietää hotellin
palvelutason ja katsoa ennakkoon paikkoja.He tuntuvat tietävän
millä perusteella hotellit luokitetaan.Minulle taas kun kelpaa pilvetön
taivas lämmin aurinko ja että voi päänsä jossain tyynyyn painaa.
Kun minun isäni vei meitä retkelle niin mukaan pakattiin teltta
kaasukeitin makuupussit ja evästä ja seikkailumieltä mutta,
nämä mun kullannuput haluaa viiden tähden palvelutason.
Nyt alkaa olla kiire,ilmoitan kahdelle viimeisiä tavaroita
pakkaville rantalomalaiselle.Minulla on mukana uikkarit
pankkikortti,passit en aijo osallistua matkalaukun kantamiseen.
Ehdimme kentälle viimeisinä joten koneeseen ja vyöt kiinni.
Lento meni kommelluksitta ja päästiin hotellille ja nukkumaan.
Aamulla auringon noustua huomaan asuvani hotellin ylimmässä
kerroksessa kauheen vuoren rinteellä ja minua kyllä huimaa
tälläinen korkea paikka,mieltäni rauhoittaa vain kun ajattelen
että meidän yläpuolella on vielä yksi kymmenen kerroksinen
hotelli.Loma alkaa mukavasti aurinkoa uintia ja juomia
hyvää ruokaa ja sitten uni maistuu.
Herään seuraavana yönä kun joku pyrkii kattohuoneistoomme
oven signaali ilmoittaa piippauksella.Mietin jos lapset ovat
tulossa öiseltä seikkailulta takaisin mutta he kyllä nukkuivat
huoneissaan.Päätän avata oven siitä huolimatta jos siellä
olisi ryöstäjä.Tenpasen oven auki ja olen huonolla tuulella.
Tiedustelen englanniksi" what are you doing its three at night?"
Rauhoitun kun huomaan vanhemman pariskunnan olevan
oveni ulkopuolella isojen matkalaukkujen kanssa.
Mies väittää asunnon olevan varattu heille ja ihmettelee
miksi minä asun heidän kodissaan,hän vielä vakuudeksi
näyttää lappua jonka he ovat saaneet hotellin respasta.
Alan lämmetä uudelleen ja rouva tiedustelee prata ni svenska.
No joo ja kan och sen vi diskutera och funtsa och läsa hennes
papruna nyengong
Selviää että heillä on sama asunnon numero mutta eri talo.
Pariskunta antaa periksi ja kuulen kuinka matkalaukkujen
pyöristä kaakelilattialla kuuluu etääntyvät klonk klonk äänet.
Seuraavana päivänä hyppäämme paikallispussiin ja suoritamme
elämämme nopeimman Inglesissä käynnin.Bussin saavuttua
perille yritän taivutella lapsia rantakävelylle muutaman kaupan
kautta,ei käy kuuluu vastaus,on nälkä, ja kuin taikaiskusta bussi
n.o 30 saapuu eteemme ja hyppäämme kyytiin .
Tapaan myös minua 20 vuotta nuoremman kauniin valean
 Ruotsalaisen yh äidin jonka kanssa vaihdamme
muutaman sanan.Loma romanssi jää syntymättä kun molemmilla
on huoli lapsista ja yhteistä aikaa on vaikeaa järjestää lapsilta,
asumme eri maissa ja seurustelukin olisi hankalaa,Vaihdamme
vain katseita ja hymyjä loppulomasta.